Welcome to our band room...

Hallo people. How are you? Me? I'm fine.

Weekend is starting and sun is shining. Snow is melting and all the wonderful gifts (mainly dog shit) starts to unravel from the snow. It could be human shit as well. Who knows? Or Remembers where they took a dump. I don't.

Enough of this shit. We took a giant leap in to the unknown world of visual media. A guy came with a camera and shot us and I edited the stuff. This is what happened. Enjoy. The song is "a Few Words of Advice Part II" but it could be also titled as "Cutting the umbilical cord" or "Ding". You decide.



ps. Eventhough it is easter just leave the lamb alone and enjoy a hearty seitan stake. Peace
-JJ

Markkinataloudesta

Ihminen ja markkinatalous.

Nykyaika toimii oudoilla yhtälöillä. Tai oikeammin, aika toimii niin kuin se on aina toiminut mutta sen keksijä, ihminen, tai ainakin osa heistä, toimii oudoilla yhtälöillä. Abstrakti käsiteolio nimeltään markkinatalous on ottamassa valtaa omiin käsiinsä, niin että kohta ihminen on vain matkustaja.

Kun luokkajako loppui ja sääty-yhteiskunta mureni, oli ihminen vapaa. Hän ei enää syntynyt tiettyyn muottiin suutariksi, muurariksi, et cetera, vaan hän oli vapaa tekemään mitä halusi ja mihin pystyi. Hänestä tuli yksilö erotettuna massa-yksilösta. Siihen väliin tajusi institutionaalinen kirkko ja sikiövaiheessa oleva kapitalismi lyödä kuokkansa, ja kaikista absurdeinta on se, että vapaa ihminen siihen suostui. Tottakai kirkon valta oli mahtava ollut aina ja se toimi suoranaisesti kapitalismin kätyrinä tässä tilanteessa, ja kapitalismi oli tietenkin hieno kusetus jonka harson läpi oli vaikea nähdä. Kun taustalla vielä määräsivät uskonpuhdistuksien ajatukset jotka määräsivät että ainoa auktoriteetti on jumala jonka rinnalla ihminen on voimaton ja pieni, ja että ainoa mahdollisuus predestionalisessa elämässä on raskaan työn teko otsa hiessä ja alistuminen kirkolle, joka oli jumalasta seuraava paaveineen maanpäällä, ja valtiovallalle. Voisin tosin veikata että ylhäisöllä ei tälläisiä sääntöjä ollut. Näin saatiin tuo uusi vapaa yksilö murrettua ja asetettua haluttuun ruotuun. 

Nyt noista ajoista on tultu jokunen kuolema ja syntymä eteenpäin, mutta silti ihmisrakenteessa vaikuttaa edelleen tuo kauaskantoinen alistaminen. Tai siltä ainakin näyttää. Entinen kirkon valta on siirtynyt täysin kapitalistien käsiin ja jumala on korvattu rahalla. Kapitalismi-oliota ja sen myriadeja aspekteja pelätään. Luullaan että kapitalistit määräävät meitä ja pystyvät sormien napsautuksella kääntämään elämämme haluamaansa suuntaan ellemme nöyrry tuon lohikäärmeen edessä. Vaikka loppupeleissä me olemme kapitalismin voimavara, me olemme se biomassa jota se nauttii toimiakseen. Me olemme kapitalismi. Tuskin minään muuna aikana on ihminen tehnyt enemmän töitä muiden pussiin kuin nyt ja saanut silti vähiten. Eli vuonna x rakennetut hypoteettiset ajatusmaailmat tekevät meistä paradigman orjia 2010-luvulla. Tällä hetkellä jokainen kapitalismiolion ruumiinosa on korvattavissa, "alimmista" työntekijöistä korkeimpiin "johtajiin", olio elää itselleen, itsekseen, siinä ei ole enää yhtäkään integraalia osaa. Paitsi ahneus. 

Markkinatalouden ja sen myötä kapitalismin muodostama jatkuvan kilpailun aspekti on käsittämätön. Se on raaka ja epäinhimillinen keksintö joka armotta pudottaa "heikot" kelkasta. Mielestäni en itse ole syntynyt mihinkään kilpailuun vaan maailmaan, paratiisiin jossa itsensä kehittäminen ei-muiden kustannuksella ja henkisen tason kehitys on Alpha ja Omega. Sinne minä olen syntynyt, mutta globaali kapitalismi voi aivan kuin jostain absoluutin asemasta määrätä paikkani pelissä. Nykyään pääoma menee ihmisen oikeuksien ja vapauksien yli. Maailmaa ei rakenneta täydelliseksi ihmisille vaan yrityksille. Ihmisarvo on unohdettu ja vain "vahvat" ja "rikkaat" pärjäävät. 

Valtiot koitetaan tuhota, tai unohtaa, muuttaa yleisen kielen mukana instituutioiksi, ja, mikä pahinta, firmoiksi. Sanotaan että talous tuottaa parempia indikaattoreita hyvinvoinnin ilmaisemiseksi kuin erilaiset valtiolliset barometrit. Kulutusta, ja mitä kulutetaan, mittaamalla voidaan kuulemma paremmin ohjata ihmisille juuri heidän tarvitsemiaan tuotteita ja mitä he oikeasti tarvitsevat, lähtien terveyspalveluista ja koulutuksesta. Joten meidän halutaan uskovan että valtiolla ei juurikaan ole enää mitään tekemistä hyvinvoinnin kanssa, vaan kaiken hoitaisivat paremmin firmat ja vapaa markkinatalous. Kun on kyse demokraattisesta valtiosta, on jokaisella päätöksenteossa käytettävänään yksi ääni. Jos valtio muutettaisiin firmaksi jonka hyvinvointia mitattaisiin kulutuksella, olisi silloin yksi raha yksi ääni, ja se taas tarkoittaisi sitä, että mitä enemmän rahaa, sitä enemmän äänivaltaa. Kapitalistisen yhtiön tarkoitus ei ole luoda hyvinvointia kaikille riippumatta sosiaalisesta statuksesta, vaan voittoa omistajilleen, välittämättä juurikaan ekologisista tai yleisen hyvän aspekteista. Ja koska absurdi ajatus jatkuvasta talouskasvusta riivaa kapitalisteja, vetelee energiatalous viimeisiään ja öljyn määrää ei voi lisätä. Piikki öljyn kulutuksessa saavutettiin 2006 ja sen jälkeen kulutus on ollut tasaista. Joten rahat kasvuun on saatava jostain muualta, joten sitten aletaan ottamaan niiltä joilla on jo valmiiksi vähän. Julkiset kulut valtioilla on saatava alas, joten tervemenoa ilmainen terveydenhuolto, kirjastot, koulutus ja muutkin hyvinvointiyhteiskunnan hienoudet jotka on kovalla työllä saavutettu. Kaikesta on tehtävä maksullista jotta kulutus lisääntyisi, ja rahat saataisiin ohjattua tiettyihin käsiin. Ja kun päälle vielä kaikki kotimaiset isot yritykset on myyty ulkomaille, varmistutaan siitä että rahaa ei edes jää kotimaahan, vaan ylikansallisesti toimiville kapitalisteille.

Alkuperäinen suunnitelma, eli maailma ilman valtioita, etenee koko ajan. Idea yhtiöiden ja markkinatalouden muodostamasta metafyysisestä entiteetistä pyörittämästä koko maailmaa lähenee päämääräänsä. Yhtiöiden muuttaminen kansallisista yli-kansallisiksi on havaittavissa jokapäiväisissä uutisissa. Ennen valtio vastasi kaikkien hyvinvoinnista, koulutuksella, sairaanhoidolla ja muilla hyvinvointivaltion eduilla, mutta maailmassa jota ohjaavat yritykset, ei tälläinen onnistu, sillä yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa, ei ilmaisia palveluita. Ilman rajoja toimivat yhtiöt myös muuttavat toimipaikkaansa ja tehtaidensa sijaintia halvan työvoiman ja raaka-aine kustannusten perässä, jättäen jälkeensä tuhot. Markkinatalouden entiteettiä ei kiinnosta luonnon tila tai miten käy ihmisille irtisanomisien jälkeen, sillä ei ole omaatuntoa. Se siirtyy paikasta toiseen täysin suvereenisti ja ainoastaan omien intressiensä ohjaamana. Ja tietenkin tämän hetken johtavien poliitikkojen on pakko puolustaa kapitalismia ja markkinataloutta nykyisessä muodossaan, sillä jos pankeilla menee huonosti nousevat korot pilviin ja vaikka esim. Jyrki-boy-poliitikko jolla on lainaa noin 500 000 euroa, ei välttämättä halua korkojen nousevan pilviin. Se on sellaista kun on oma lehmä ojassa. Ei lainaa, ei huolta.

Yhteiskuntaa pitäisi kehittää koko ajan. Näin väitetään. Nopeampaa ja parempaa, kovemmin ja korkeammalle. Kehitys valitettavasti nykyään tapahtuu hyvinvoinnin nimissä aidon hyvinvoinnin kustannuksella. Antroposentrisempi ja biosentrisempi kehitys-suunta olisi tarvittua. Mutta kun tarjotaan esimerkiksi tuulivoimaa tai mahdollisimman pitkälle vietyä ihmisen henkisten puolten kehittämistä, on vastaanotto aina negatiivinen. Sillä kvartaaliajattelun penetroimassa kapitalismissa, pidemmän aikavälin tuotto-ajattelulle ei ole sijaa. Kaikki pitää saada heti, ja valitettavasti tuulivoima kärsii muutenkin negatiivisesta merkitysvarauksesta tietyissä piireissä, sillä se mielletään samantien liityvän paukutteleviin hippeihin ja viherpiipertäjiin. Se ei siis ole tarpeeksi konservatiivista toimintaa. Näin kreationäärit toimivat, ja jälleen olemme paradigman orjia. 

Miksi muutos on niin vaikeaa? Ehkä siksi että kaavoihin kangistunut päättäjä, joka jo 25-vuotis syntymäpäivillään oli vanha mies, pelkää sitä mitä ei tunne. Tuulivoimakysymyksessäkin vahva aspekti puoltamaan negatiivista vastaaottoa on se, että öljyteollisuuteen on sijoitettu noin 20 biljoonaa dollaria rahaa, mukaan lukien eläkerahastot, sijoitusrahastot, ja säästötilien likviditeetit. Tälläistä systeemiä kun ei hevin lähdetä purkamaan. Yleinen hyvinvointi perustuu henkisen ja materiaalisen eksistoinnin status quoon, ei ainoastaan toisen aspektin dominaatioon.

Ratkaisu tähän kaikkeen olisi pöydän tyhjennys. Aloittaa alusta. Sillä jos jotain uutta haluaa rakentaa, on ensiksi purettava vanha. Toinen vaihtoehto olisi perustaa (vallata) alueita, joista voisi sitten viritellä autonomisia vapauden saarekkeita, niin kuin Christiania. Lisäksi on vaihtoehto, jossa maasta saatavat rikkaudet esim. Öljy, mineraalit, ruoka jne....käytettäisiin ensisijaisesti maan omien asukkaiden elämän ylläpitoon ja loput myytäisiin, tai vaihdettaisiin. Tätä kutsutaan globaaliksi resurssiosingoksi. Myynnistä saatavat tulot käytettäisiin kansan yleisen hyvinvoinnin lisääntymiseen. Näin kaikilla olisi jotain, eikä yhdellä kaikkea. Hetkinen...sehän on valtion alkuperäinen toimintaperiaate.

-O

High on Fire Tampereen Klubilla 27.2

Päätin aikani kuluksi ja koska potentiaalin omaan kirjoittaa arvostelun High on Firen keikasta tampereen klubilla.
27.2 Tampereen Klubille oli buukattu soittamaan ranskalaiset Lizzard ja Jumping Jack, ja jenkkiläinen High on Fire. Minä diskreetisti missasin kaksi ensimmäistä bändiä erinäisten lakipoliittisten momenttien aiheuttaman aiheettoman säädön vuoksi. Mutta ei se mitään. Ajattelin että jos High on Firen soittoajaksi on merkitty klo. kymmenen, on tuskin suomalainen keikkakansa vielä paikalla, keikkaa lykätään hieman, ja minä kerkiän näkemään "pääbändin" kokonaisuudessaan. Mutta katso, kun pääsin klubille kymmeneltä, hikeä valuen juoksusta, oli keikka jo täydessä vauhdissa ja suomalainen kulttuurikuluttaja paikalla. Hienoa että suurin osa ihmisistä on sisäistänyt perin eurooppalaiset aikaiset keikka-ajat. Otin hyväksi havaitun position yleisön joukosta ja aloin seuraamaan tapahtuvaa. En ole ennen bändiä livenä nähnyt, ja itseasiassa koko bändiin tutustuin vasta noin viikko sitten. Se loi minulle etulyöntiaseman yllätysaspektin suhteen. Lähdetään siitä että bändi oli todella tiukka. Totta kai muutamia ohisointuja ja muita ihmisoloon kuuluvia pikkuvirheitä aina välillä sattui, mutta yleismeininki oli kova. Paikalle saapunut väki harjoitti lavan edessä ns. moshausta, mikä on aina ollut minusta hieno meditaation muoto. Itsekin huomasin muutaman biisin jälkeen vaipuvani mystiseen transsiin johon välittömästi yhdistyi päännyökytyksen akti. Ihmisen primitiivisiin kognitiorakenteisiin vetoava kyseisen musiikin olemus sai sen kaiketi aikaan.

Bändin laulaja, Matt Pike, enigmaattisine tatuointeineen ja mahtavan kaljamahansa kanssa loi hienon kuvan, ei-sliipatusta nykyrokkarista, vaan musiikkia mielenterveyden ja ilmaisen kaljan, elämäntavan, takia soittavasta semi-sekavasta okkultista. Sanoituksien mystisdiskursiivinen ulottuvuus joka vallitsi noin tunnin verran herra Piken tajunnan periferioiden ja yleisön kollektiivisen vastaanottokyvyn välillä, loi ilmaan ihmismielen syviä ulottuvuuksia luotaavia polkuja joiden kautta herra maailmankuvaansa käsitteellistää, ja joita siinä sitten yhdessä samottiin. Aikanaan tuollaisilla puheilla olisi päässyt roviolle, mutta nyt se on taidetta. Rumpali oli mielenkiintoinen rytmimaailman habitantti, hän soitti vain fillejä. Jokainen biisi oli yksi pitkä filli. Hieno perkussionisti, sanoisin. Basisti taasen näytti älyttömän kiltiltä mieheltä joka sopisi ulkoisilta aspekteiltaan soittamaan jokinmoiseen brittipop bändiin. Vaikka Oasikseen.

Muutamasta suunnasta keikan jälkeen kyseistettiin äänimiehen ammattitaito. Ilmeisesti jonkun mielestä kaikki oli ollut liian kovaa. Mutta nyt olikin kyse ääniseinämästä jossa ei rakoja tunneta. He eivät ymmärtäneet kyseisen äänimaiseman essentiaalisuutta peilautuen bändin mielen maisemiin ja ideaa siitä että jokainen biisi on intensiivinen matka. Idea siitä että kaikki tulee täysiä koko ajan on jo Mötörheadin hyväksi havaitsema toimintaperiaate. Soundipolitiikka tuntui siltä kuin olisin maannut sängyllä sangen voimakkaaksi äityneen tripin vallassa, ja joka kerta kun biisi loppui ja ääniseinä yksinkertaisesti katosi, nousin sängyltäni ylös juomaan vettä, totesin että huhhuh, kävin takaisin makuulle ja taas matka jatkui. Noissa maisemissa ei paljoa joulukuusilla tehnyt. Muutenkin yläpäiden puuttuminen juuri kokonaan teki musiikista helppoa stoneria.

Yleisö, aktiivista eturiviä mukaan laskematta, oli hieman vaisu. Selityksiä on helppo kaivaa vaikkapa keikan viikonpäivällisestä positiosta. Kaikin puolin keikka oli mitä mieluisin kokemus. Kaikki olisi saattanut olla erilaista jos olisin ottanut hieman maamme kansallispäihdettä, eli alkomahoolia, ja silloin olisi menojalka saattanut vipattaa enemmänkin. Nyt tyydyin analyyttiseen todellisuuden tarkasteluun kuivin suin. Suosittelen musiikkityylistä kiinnostuneille, tai ex temporeisteille.

- O