Elämä
on päämäärä. Elämää, eksistointia, ei tarvitse erikseen
oikeuttaa. Elämä nimisen olemisen muodon päälle levittäytyy
myriadi erilaista olemista ilmentävää aspektia, työ on yksi
niistä. Sana työ kärsii huonosta varauksesta nykyihmisen kielessä.
Sana mielletään tarkoittamaan jotain joka on erotettu jostain
muusta. Dikotomioidaan aika vapauteen ja työhön, vaikka ne eivät
absoluuttisella olemisen tasolla eroa toisistaan, ne ovat enemmänkin
kolikon kaksi puolta. Itse käyttäisin sanaa tekeminen. Työ
kuulostaa raatamiselta, asteen karvaammalta kuin tekeminen. Työstä
pitäisi siis saada tekemistä, ei työtä.
Miten
nykyajan työnkuva on muuttunut? Legendaariseen "ennen vanhaan",
kun
valmistui koulusta, meni töihin ja luultavasti jokunen vuosi
myöhemmin jäi eläkkeelle tuosta työstä. Ihmisellä oli ammatti,
ja hän myös omasi ammattiylpeyden. Oli varmempaa ottaa lainaa ja
asettua aloilleen. Tuohon aikaan kaikki ei ollut niin
partikkelinomaista,
pieniin
lokeroihin jaettua tekemistä, vaan samalta tehtaalta valmistui koko
objekti. Nykyajan fragmentoituneessa työnkuvassa tehtävät on
jaettu niin pieniksi että yksi pieni ratas ei tiedä mitä toinen
isompi ratas tekee. Ihminen on ulkoistettu kokonaisuudesta.
Fragmentaatio ei ainoastaan koske työnkuvaa, vaan myös työsuhteita.
Nykyistä
työntekijää
pallotellaan työsuhteesta toiseen ilman turvallista satamaa johon
ankkuroitua. Työsuhteet ovat pirstaleisia, kuukausi siellä pari
täällä. Johtoporras ja omistajat ovat incognito. Siinä ei paljoa
tulevaisuutta suunnitella. Tilanne kehkeytyy ambivalentiksi,
sillä
toisesta tuutista huudetaan lainanottoa ja ostamista, yleistä
kuluttamista ja aktuaalinen tilanne taas näyttää aivan
päinvastaiselta. Nyky ajan kansantauti onkin epävarmuus.
Nykyisin
ihmetellään ihmisten, varsinkin nuorten, haluttomuutta työntekoon.
Mutta kun uutisia katselee tai lukee, ei tuo haluttomuus ole
mitenkään ihmeellistä. Uutisissa näkee kuinka bisneseliitti
kikkailee, verosuunnittelu jyllää ja työntekijöiltä vaaditaan
sitoutumista
firmaan, vaikka samalla firma käyttäytyy kapitalistisen entiteetin
häikäilemättömällä toimintaperiaatteella ja jättää huomiotta
surun ja kivun jonka jättää jälkeensä siirtyessään halvemman
työvoiman maihin, poukkoillessaan oman absurdin ahneen
impulsiivisuuden penetroimana. Pahin työn imagon heikentymistä
tuottava
asia on jo kauan jatkunut rahaeliitin suunnitelma täydellisen
maailman rakentamisesta itselleen ja yrityksille. Vaivalla saavutetut
työedut ja työehtosopimukset, joiden takia on tapeltu välillä
verisestikin, ovat jäämässä kapitalismin jalkoihin, ja kohta
löydämme itsemme arkaaisesta tilanteesta jossa aamuisin
työkuntoiset kokoontuvat tehtaan porteille työn toivossa, ja vain
marginaalinen osa tulee "palkatuksi". Mutta tämä ei
sinänsä ole ihme sillä yleisen talouspolitiikan tendenssi tällä
hetkellä on se että mennään firmojen edut edellä, ja kun EK ja
muut työnantajien etujärjestöt käyttävät kaiken potentiaalinsa
omien etujensa lobbaamiseen, ja työntekijäjärjestöt lähinnä
loistavat poissaolollaan, ei ole ihme että työolot huononevat ja
väki vähenee. Voittaja kirjoittaa historian. Työtä tekevästä
yksilöstä on tehty niin pieni ja voimaton tekijä pelissä että
hänellä ei ole voimaa nousta. Ymmärrän myös että nykyisin
työntekijän palkkaaminen on kallista ja vaikeata yritykselle, mutta
lähtökohtana ei pitäisikään olla maksimaalinen voitto vaan
yhteinen/yleinen hyvä.
Mikä
on työn funktio, tai oikeastaan tekemisen funktio? Saada ruokaa,
suojaa ja jatkaa elämää. Siinä se. Sen jälkeen potentian
voisikin ohjata estetiikkaan tai pyhän tunteen etsimiseen. Nykyään
ihminen on tosin valheellisesti ohjattu järjestelmään jossa
elämiseen ja olemiseen ei ainoastaan riitä ruoka ja suoja, on myös
oltava kaikkea kapitalismin sivutuotteita, teeveitä, mikroja,
tietokoneita ja absurdeja muotisuuntauksia. Kaikki tämähän on
vapaaehtoista. Mutta mitä tapahtuu jos kieltäytyy noista
sivutuotteista? Silloinhan jos
ainoat
tyydytettävät tarpeet ovat nuo vitaalit, ei silloin tekemistä,
työtä, tarvita niin paljoa. Silloin sanotaan että et kuluta ja
systeemi kärsii. Mutta eihän tämä systeemi minun ideani ole ikinä
ollutkaan. On outoa että jos pidät pientä peltoa josta saat vuoden
perunasi ja papusi, siis käännät kylvät ja korjaat, ei sitä
pidetä työnä työnä, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti
hyväksyttävänä ja normatiivisena työnä, vaikka kyse on juuri
samasta kuin kaikissa muissakin töissä, eli elintarpeiden
tyydyttämisestä. Nykyäänhän pystyttäisiin koko maailmaa
pyörittämään tekemällä töitä muutamana päivänä viikossa
muutaman tunnin ajan, ja kaikilla olisi kaikkea. Mutta valitettavasti
tuota ei toteuteta, sillä nykyajan tendenssi on että suurin osa
raataa marginaalin pussiin jotta kapitalistinen ylimöstö pystyisi
tyydyttämään hedonistiset intentionsa. Tämäkö on työn funktio?
Työn funktio ei siis enää ole elintarpeiden tyydyttäminen vaan
rahan, tämän abstraktin idean, kahmiminen. Kun länsimainen ihminen
on totutettu hedonistiseen elämäntapaan joka on kallista, tarvitsee
hänen saada rahaa tyydyttääkseen itsensä. Jokainen voi kysyä
mihin tätä kaikkea hedonismiä tarvitaan? Onko henkiset kykymme
elää todellisuutta niin kuihtuneet että tarvitsemme kaiken tämän
krääsän joka meille toimii niin ihanana eskapismina itse
tylsistyttämästämme
todellisuudesta? Onko siis juuri sosiaalista ja henkistä pääomaa
tuottamaton turha työ ja raataminen muiden pussiin tehnyt eskapismin
tarpeesta arkipäivää ja näin muotoutunut työn funktioksi itseään
ruokkivana kierteenä?
Sodan
jälkeen oli tietysti tehtävä jotta saatiin uudelleenrakennettua
maa ja sen infra. Silloin tehtiin itselle, sillä itse oli me.
Kollektiivinen tekemisen tahto ja yhteishenki oli suurta,
uskonreformien
hikiset otsat olivat purreet kouluissa kun uskonto oli vielä
jokapäiväistä, ja työllä oli selvä funktio. Nyt yhteisöllisyys
on unohdettu ja jokainen puhaltaa omaan hiileensä.
Jälleenrakennuksen jälkeen kaikki oli valmista ja oltaisiin
pääasiallisesti voitu vain alkaa olemaan. Mutta silloin kuvaan
astui kapitalismin kylmä henki joka on niin kaukana Adam Smithin ja
Max Weberin ajatuksista kuin vain voi olla, ja joka näinä päivinä
on eskaloitunut aitoa kilpailua rajoittavaksi bisnesylimystön
oligopoliksi. Ahneus pilasi työn, se pilaa kaiken. Kapitalismi ja
sen kätyrit loivat nykyajan tendenssin työnteolle ja
työkulttuurille jossa päämääräksi muotoutui siis raha. Mutta
tuota tendenssiä ei tulisi ottaa absoluuttina normatiivinä, se on
vain yksi teoria ontologisella pelilaudalla. Jos aina olisi ollut
toinenlainen teoria olemisen pelistä, olisi se nyt normaalia. Itse
katsoin kun isäni painoi töitä niska hiessä neljäkymmentä
vuotta pienyrittäjänä, toteuttaen tätä syövän omaista teoriaa,
ja ainoa mitä sai palkaksi oli känsiä, kettuilua ja laskuja. Hän
selvisi 90-luvun lamasta kahden lapsen, vaimon, velan ja talon
kanssa, vaikka joka päivä häntä yritettiin kaataa ja
yrittämisestä tehdä mahdollisimman vaikeaa. Sellainenko pitäisi
olla työn funktio? Ei ole ihme että kun tässä maassa on satoja
vuosia painettu niska limassa hommia uskonnon reformaattorien
julistaessa ihmisen pienuutta jumalan rinnalla, että
nykynuorisolle
ei enää työ maistu.
70-luvulla
tähdättiin siihen että kun tehtaisiin saadaan koneet, niin
ihmisten emansipaatio työn ikeestä voi alkaa. Muutamat vuorotellen
koneita huoltamaan tarvitaessa ja kaikilla kaikki hyvin. Tämä oli
yleinen ihanne, tätä varten kehitettiin ja tehtiin. Nyt on koneet
jotka
hoitavat suurimman osan työstä, mutta jako meni väärin. Työläinen
ei vapautunut vaan kapitalisti. Kun rahat siis valuvat yhä
harvempien käsiin on enemmänkin ihme että niinkin moni ihminen
vielä jaksaa olla rattaana. Kun nykynuoriso katsoo omia vanhempiaan
ei kuva ole puoleensavetävä. Elämässä ei ole enää työtä, työ
on elämää dominoiva aspekti joka alistaa puhtaan olemisen ilon ja
saa masennuslääkkeiden käytön nousuun. Maailma on kehitetty
valmiiksi ja nyt ihminen haluaa kehittää itseään ja sisäistään.
Tätäkään ei nähdä työnä vaikka monissa itämaissa juurikin
kyseisen alan harjoittajat ovat suurimman työn tekijät.
Nykyajan
ihmistä orjuuttaa velka. Se on nykykapitalismin koukku jonka avulla
kala saadaan kuivalle maalle. Velka vaihdetaan vapauteen, vapaus
velkaan. Subjektiivin arvomaailma on sekoitettu kaikella turhalla
joka on elämisen kannalta täysin arvotonta ja turhaa.
Individualismi on syövytetty meihin objektiivisen kollektiivisen
hyvinvoinnin kustannuksella, ja kun jokainen puhaltaa omaan hiileensä
joutuu jokainen tekemään kaksi kertaa enemmän, pääasiallisesti
turhaa, työtä. Nykyaikainen kapitalismi onkin vapaaehtoista
orjuutta. Työ on turhaa jos arvot ovat sisällyksettömiä. Mutta
kun tämä individuaali alkaakin haluamaan muita arvoja kuin
yhteiskunnan antamat objektiiviset suuntaviivat, niin meno muuttuu.
Kun subjektin symboliset arvot muuttuvat tietoisuuden laajetessa
käsittämään elämän muitakin arvoja kuin vain materialistisia,
ei objektiivinen perusta pysy perässä ja tämä nähdään suurena
muutoksena ja rytinänä yhteiskunnassa joka eskaloituu absurdeihin
syytöksiin laiskuudesta. Henkisyyden nousu automaagisesti rajoittaa
työn tarvetta, ja nykyisessä, jo rapistuvassa, työkultuurissa tämä
tarkoittaa vaikeaa prosessia joka uhkaa kaikkea konservatiivista.
Konservatiivisuus onkin se ainoa joka haluaa säilyttää kahdeksasta
neljään elämän, terveen järjen sitä vastaan taistellessa. Tämä
nykyajan työkulttuurimurros ja arvojen muutos johtaa kollektiivisen
turhautumisen purkautumiseen joka on uinunut jo pitkän aikaa ja nyt
purkautuu ns. tuottamattomana työnä, mutta vain kapitalistisesta
aspektista tuottamattomana nähtynä, eli taiteissa, yleisenä
estetiikan tajun nousuna ja kollektiivisen, voittoon tähtäämättömänä,
DIY-toiminnan kasvuna. Puhtaana olemisena. Jatkuvan kasvun absurdi
ajatus kurittaa puhdasta suvereenin yksilön eksistointia.
Työnteko
kietoutuu myös ihmisen moraali aspekteihin, jotka ohjaavat ihmisen
sisäistä hyvinvointia. Esimerkiksi poliitikko, monesti omistavan
luokan etujärjestöjen lobbauksesta johtuen, kertoo naama
peruslukemilla että pitää kuluttaa jotta suuri pyörä pyörii.
Ihmisen
moraali
ja eettisyys saattaa kuitenkin sanoa että turha kuluttaminen ja
ympäristöä suotta kuormittava käyttäytyminen ei ole
hyväksyttävää tai ylipäätään järkevää, ja että kaikki
tavarat pitää käyttää loppuun. Mutta koska elämme kyseisessä
hallinto ja talousmallissa on kulutus sen peruspilari, ja mitä
enemmän kuluttaa sitä enemmän pitää tehdä töitä, ja jos ei
kuluta, katsotaan sinua kieroon ja saat jonkinlaisen epäkansalaisen
leiman. Olet syrjäytynyt. Ongelma kytkeytyykin nykyiseen
talousmalliin jossa kukaan ei näköjään ajattele sitä, että
täysin turhan kertakäyttöisen tavaran päätön tuottaminen on
typerää.
Tottakai
se ylläpitää kapitalismia mutta ei maapalloa tai henkistä
hyvinvointia.
Arkaaiset
johtajat ja pomot myös muodostavat suuren ongelman nousevassa
uudessa työkulttuurissa konservatiivisuudellaan. Nuo edistyksen
jarrut eivät ymmärrä vanhassa jääräpäisyydessään esimerkiksi
etätyön mahdollisuuksia. Eletään vanhojen paradigmojen
mukaan
jossa työntekijän on pakko olla valvovien silmien alla tai muuten
hän ei tee työtä. Tämä on tietenkin absurdia
patavanhoillisuutta. Kyllähän pomo näkee jos työt tulee tehtyä,
ja jos ei tule, niin tekijä vaihtoon. Perinteistä ja paradigmoista
vapautuminen luo pohjaa uudelle työkulttuurille joka korreloituu
uuden työtätekevän suvereenin yksilön hyvinvoinnin kanssa jonka
identiteetti ei enää määrity objektiivisten suuntaviivojen
mukaan. Myöskin
esimerkiksi
teoriat neljän tunnin työviikoista ja jaetusta työmäärästä
kohtaa järjestelmällistä vastustusta, on jopa sanottu että
siirtyminen kyseessä olevaan teoriaan käytännössä, vaatisi
radikaaleja muutoksia nykyiseen systeemiin, mutta kukaan ei näytä
huomaavan että nykyinenkin työnmurros massairtisanomisineen johtaa
yhtä radikaaleihin muutoksiin.
Edellinen
muutos olisikin positiivisradikaalinen. Tämä positiivisradikaalinen
toimintamalli ei olisi yksilökeskeistä vaan kollektiivisen
hyvinvointiin tähtäävää ja tätä kautta kaikkia yksilöitä
auttavaa, ei vain muutamien apotesiointia. Ajat muuttuvat, on
muututtava mukana, ja aina suuren muutoksen kohdalla voimme valita
yleispositiivisen suunnan tai vain marginaalia hyödyttävän.
Myöskin globaali työkuvan homogenisointi muuttaa ja haittaa työn
ideaa. Kun IMF ja muut kapitalismin kätyrit yhtenäistävät
maailmaa, he samalla vievät vierasta työkulttuuria maihin jossa ei
ole totuttu näin toimimaan. Tämä uuden, homogeenisen,
työkulttuurin pakkosyöttö purkautuu suurina rakennemuutoksina jo
omalla tavallaan toimivissa maissa, ja aiheuttaa työttömyyttä ja
henkistä pahoinvointia. Ns.
ylemmän
tason päättäjät, johtajat ja kapitalistit nähdään yksilöinä,
he erottuvat yleisestä. Kun taas työntekijät on aina nähty vain
biomassana jota kapitalismi nauttii koneöljynään, ja jota voi
siirrellä ja pyöritellä miten haluaa. Tämä biomassa on noussut
ennekin sortoa vastaan erilaisin keinoin, mutta nyt keinona on
identiteetti työ. Enää ei vain haluta olla osa tuota massaa joka
marssii kellokortti kädessä kohti kuoleman kehtoa kun ylimystö
mällää, ja portilla Pietari kysyy että muistitko leimata, vaan
nyt massa yksilöityy. Tuo uusi vapaa yksilö ei halua enää käyttää
koko elämäänsä päättömän työn tekemiseen vain jotta seuraava
voisi korvata hänet, ja vain jotta pyörä pyörii. Nykyinen
työläinen on kyllästynyt olemaan vain ratas. Hän haluaa itsensä
otettavan tosissaan ja hän haluaa ottaa elämänsä tosissaan.
Nykyisen työnkuvan murroksen ytimessä vaikuttaa ajatus siitä, että
elämässä on muutakin kuin työ. Näin kaatuu determinismi.
Pikkuhiljaa halutaan myös hedelmien tuottamisen ohella alkaa nauttia
hedelmistä, ja hedelmistä makein on vapaus.
Ja ainahan on hyvä lopettaa Dostojevskiin: Kerran tuli mieleeni ajatus, että jos halutaan tuhota ihminen täysin, nujertaa hänet, rangaista häntä kaikkein kauheimmalla rangaistuksella, jotta kaikkein hirmuisinkin murhamies vavahtaisi tätä rangaistusta ja pelkäisi sitä ennakolta, pitäisi hänet määrätä työhön, joka on täysin hyödytöntä ja järjetöntä.
- O
Ja ainahan on hyvä lopettaa Dostojevskiin: Kerran tuli mieleeni ajatus, että jos halutaan tuhota ihminen täysin, nujertaa hänet, rangaista häntä kaikkein kauheimmalla rangaistuksella, jotta kaikkein hirmuisinkin murhamies vavahtaisi tätä rangaistusta ja pelkäisi sitä ennakolta, pitäisi hänet määrätä työhön, joka on täysin hyödytöntä ja järjetöntä.
- O
No comments:
Post a Comment