Teorian ies ja kontigentti kolonisaatio

Sanotaan että hallitus on epäonnistunut tehtävässään. Se on totta ja epätotta. Hallitus muodostuu nykyään ambivalentiksi olioksi jonka aito funktio ei ole monen tiedossa (jos kenenkään) ja joka siis jakautuu kahteen suuntaan. Hallituksesta on tullut Janus. Kun "tavallisen" kansalaisen silmistä asiaa katsoo, niin hallitus on varmasti epäonnistunut. Hallituksen toimia ei pystytä käsittämään. Hallitus sanoo että rahaa ei ole ja siksi asiat on näin. Ja näinhän halutaan jokaisen kansalaisen sanovan kahvipöytäkeskustelussa. Tuon lauseen taakse saa paljon kadotettua. Samalla hallitus on onnistunut täysin, jos sitä katsotaan yleisen kapitalismin globalisaatioprosessin linssit silmillä. Se toteuttaa suunnitelman uusia suuntaviivoja ja paradigmaa täydellisesti. Lapsilisäleikkaukset ynnä muut sosiaalivaltion heikennykset nostattavat vihaa mutta ne ovat hallituksen tasolla teorian muokkaamia "suunniteltuja" tekoja jolla kapitalishomogeeninen globalisaatioprosessi saadaan etenemään. Tässä paradigmassa oikea päätös ei ole se joka hyödyttää kansaa vaan se joka hyödyttää teoriaa, kapitalismia. Kun jonkin valtion talous saadaan kaadettua, niin maahan saadaan tietyn ryhmän rahat, tässä tapauksessa IMF ja maailmapankki. Nykyajan maailmassa se kenen rahat on kyseessä määrää tahdin, ja näin ruvetaan toteuttamaan uutta järjestystä, kolonisaatiota, jonka pääoman omistaja sanelee. Näin toimii uuden ajan kolonisaatio. Myös yhtiöiden haltuunotot, kaappaukset ja yhdistämiset kasvottomiin finanssikonserneihin ovat yksi kolonisaation muodoista. Näin käy kaikissa maissa jotka ovat mukana rakentamassa uutta uljasta maailmaa. Tämän hetken poliittisia päätöksiä ei juuri tehdä avoimella dialogilla vaan yleisen laatikon ulkopuolella, Saariselällä saunassa ja Brysselin tupakkasalongeissa. Trilateraalisen komission ja Bilderbergien sana painaa enemmän kuin kansalaisen jonka asioista päätetään. Olisi luotava reduktiivinen polku EU:n politiikan verhojen taakse josta löytyvät lobbarit narunpäät käsissä. Mutta ei ainoastaan auta että marginaali toisinajattelija osa kansaa tiedostaa tämän asian vaan polku olisi saatava näkyväksi jokaiselle. Oman hyvinvointivaltiomme historia on sen verran lyhyt, että kun se nyt ajetaan alas niin se nostattaa suuria tunteita, sillä sen rakentaminen vaati suuren työn ja nyt yhden sukupolven jälkeen se ajetaan alas uusien tuulien puhaltaessa. Tuulien, joiden humaanisuus on vain kaiku menneestä. Ihmisoikeusartiklat onkin korvattu kapitalistisilla artikloilla kaikkien tasavertaisuudesta ja ne sanovat että kaikilla on oikeus olla kapitalisti ja haalia älyttömiä määriä pääomaa. Wahlroostyyppinen oleminen onkin uusi malli-ihmisen arkkityyppi johon vallitsevassa teoriassa on pyrittävä. Hassua onkin kun joku ei haluakaan toteuttaa kyseistä jonkun unelmaa. Se ei onnistu uudessa kolonisaatiossa jossa kaikki homogenisoidaan vallitsevan vallan mukaiseksi.

Kun yksinäiseltä hallituksen jäseneltä kysyy, niin asiat eivät ole näin. Mitään suunnitelmaa ei ole olemassa ja kansalaisen etu on ajettavana. Mutta teorian sitoma yksilö ei tiedäkään toteuttavansa suunnitelmaa, sillä teorian eksistenssiin kuuluu piiloutuminen diskurssiin ja kaikki tuntuu normaalilta. Kansalaisen etu ehkä on ajettavana, mutta etu on päätetty jossain muualla. Luultavasti yksinäinen poliitikko joko ei huomaa ajavansa teoriaa tai tietää sen liiankin hyvin. Kansalaisen etu on objektivoitu ja se syötetään poliittiseen subjektiin, eli kansalaiseen. Kansalaisen etu kulkeekin siis monen eturyhmän kautta jossa etu muokkaantuu. Näin se ei vastaa juurikaan todellista "tavallisen" kansalaisen etua. Vaikuttaisi siltä että koko maailmanjärki on teorian uhrina. Pitäisi siis psykologisoida koko maailmanjärjen tila. Kapitalismin diskurssi on tilaa hallitseva kielipeli. Kaikki siis suodatetaan sen lävitse. Olemme jonkinlaisessa massahypnoosissa ja ainoa asia jota voimme toistaa on että rahaa ei ole. Teorian oikeuttaakin symbolit ja valta, ei puhdas järki. Jos tämän hetken kapitalistisen tendenssin takana on pääosin omassa maassamme jylläävä markkinaoikeisto, ja markkinaoikeiston takana on äänestävä kansa, niin kuka on tämä kansa joka tällä hetkellä haluaa vallitsevaa tilaa? Kun kysytään, laskeutuu hiljaisuus, kukaan ei tunnusta. Ihmiset eivät oikeastaan edes tiedä mitä äänestävät sillä kielipelilliset aspektit kadottavat totuuden ja teorian äänestäjän silmistä. Sanat eivät siis viittaa todellisuuteen vaan jonkinlaiseen kvasitodellisuuteen jota eletään sanoissa. Talouskasvu sanaa äänestää moni, mutta harva vähempää työpaikkoja, ja pienen tarkastelun jälkeen sanat korreloituvat. Talouskasvu on siis vähemmän työpaikkoja. Kapitalismi terminä on oikeastaan unohdettava, sillä tämän hetkinen teoria ei oikeastaan ole edes enää kapitalismia vaan jonkinlaista uutta ja pelottavaa vähemmistöeliittivaltaa, markkina oligopolitiikkaa. Sillä periaatteessa kapitalismi on oikeastaan työntekijöiden mahdollisimman laaja tuotantovälineiden omistus. Nykyteoria onkin pääoman kasaantumista ei liikkuvuutta ja se taas ei ole kapitalismia. 

Uusi teoria on tuhonnut ennustettavuuden ja varmuuden. Oliosta tuleekin historiaton ja hetki on ainoa josta kaikki muodostuu. Mutta tuo hetki ei enää muodostu buddhalaisen diskurssin pohjalta buddhalaisessa merkityksessä vaan riistokapitalistisessa luottokortti pikavippi maailmassa. Vertikaalisuus on poissa ja oleminen muodostuu pisteistä ja periodeista. Olio ei enää voi tietää edes sitä vähää, ja se luo suurta eksistentiaalista kitkaa olemiseen. Varsinkin teorian värittämään olemiseen. Kun yhteiskunnan varmuus ja ennustettavuus poistuu niin suuret idiologiat kuten muukalaisvihamielisyys ja sosiaalinen syrjiminen nostavat päätään, sillä oikeat syyt ovat peitossa ja sanapelien takana. Uusi teoria synnyttää individualistisen tilan jossa jokainen on sodassa toista vastaan ja jokainen on potentiaalinen vihollinen. Kun kulutuksesta muodostuu identiteetti nykyteorian puitteissa niin silloin kuluttamaton onkin sosiaalinen anomalia ja heimo sulkee hänet ulkopuolelleen. Olion yleinen sosiaalinen elinikäodote onkin uudessa teoriassa noin 35-vuotta. Teoria oikeastaan vie kansallisvaltiota takaisin barbaariseen tilaan jossa kollektivismi on kirosana. Kolonisaation yksi strategioista on vallata tärkeimmät valtiolliset instanssit, eli vesi, sähkö ja yleinen infra. Nykyisessä robotisaation aatossa jossa työ loppuu on kollektivismi ja robottien yhteisöllinen omistaminen ainoa ratkaisu jos nykyinen rahatalous jatkuu. Se olisi radikaali muutos yleisessä olemisessa ja maailman rakentumisessa mutta se olisi ainoa tie yleiseen hyvään. Tietenkin yksi mahdollisuus on rehellisyyteen palaaminen. Ymmärtäminen ja kollektivismi ovat avainsanoja rauhalliseen yhteiskunnalliseen olemiseen. Uusi teoria sen sijaan vaatii että sosialisaatiossa opetetaan taloutta ja atomitekniikkaa, sillä ne ovat teorialle tärkeämpiä kuin altruistinen yhteiselo. Onko siis tärkeämpää onnistua rakentamaan uusi vetyauto vai oppia ymmärtämään ihmistä? Kun kaikilla olisi kaikkea niin kellään ei olisi hätää. Hetken joogasta ja elämänfilosofisista kursseista haetaan valaistusta. Mutta nuokin ovat nykyään uhrattu kapitalistiselle hetken tendenssille, sillä jos jollekin ehdottaisi vuoden askeesia tai kymmenen vuoden joogasessiota niin se ei onnistuisi teorian konstruoiman olion olossa.  

Nykyteorian diskurssin yksi tärkeimmistä päämääristä on kansallisvaltion alasajo. Kansallisvaltiota omine lainsäädäntöineen ei voi olla kun pelitetään EU:n markkinataloudellista homogenisaatioprosessia. Valtiot yllytetään brutaaliin verokilpailuun ja kun tätä pelitetään suunnitelman mukaan niin abstrakti kolmen A:n luokitus säilyy ja pelaajaa ei suljeta ulkopuolelle. Tämä perustuu ihmisen psykologiseen aspektiin pelosta heimon ulkopuolelle sulkemisesta. Uusi taloususkonto siis sitoo maat ogliopoliseen riistokapitalistiseen paradigmaan. Hurskaat palkitaan paikalla paratiisissa eli Brysselissä. Luultavasti pääministereitä jotka vievät maataan lähemmäksi teoriaa taputellaan tällä hetkellä Brysselissä selkään ja Pickwicklaisia kavereita riittää. Valta ja pääoma keskittyykin tulevaisuudessa Brysselmaisiin keskuksiin ja periferiat jäävät oman onnensa nojaan tuottamaan tarvittavaa minimipalkoilla ja ilman minkäänlaisia työtekijöiden oikeuksia. Näin kansallisvaltioiden tilalle tulee firmojen ja kaupanteon sektoreita jotka arvotetaan työvoiman halpuuden, kasvatusmaan hyvyyden ja muiden taloudellisten aspektien perusteella. Tämä voitaisiin kertoa kansalle jo nyt mutta mantraa hyvinvointivaltion ylläpidosta vain jatketaan koska sen turvin saadaan runnottua kielipelillisesti läpi prosessiin tarvittavat muutokset ja sitten eikun Brysseliin. Jos kansalle kerrottaisiin niin nousisi se sortajiaan vastaan. Homogenisuusprojekti on luotu markkinoiden ehdoilla jotta uusi talousolio olisi kotonaan joka paikassa. Pieni kierros Euroopassa kertoo markkinaglobalisaation voittojuoksusta. Kun jokainen kaupunki näyttää samalta on oliolla turvallinen olo. Näin olio löytää itsensä ikuisesta Mcdonaldsista. Näin siis kansallisvaltio loppuu ja tilalle tulee globaali monopoli-peli jossa äänestäminen tapahtuu seteleillä. Tämä syöksee oliota yhä syvemmälle peliin. Turvallisuusjoukot ovat enää maksettu palkka-armeija jonka funktio on suojella yksityisomaisuutta ja heidän toimintansa rahoittaneiden elämää. Sosiaalivaltion yleiset funktiot lopetetaan ja epäonnistuminen pelissä syöksee yksilön kuolemaan. Aamuisin voidaankin kerääntyä tehtaan oville ja omistaja (tai hänen valtuuttama henkilö) valitsee parhaat työkykyiset töihin siksi päiväksi. Markkinaglobalisaatio syöksee siis maailman barbarismiin ja yleiset humanistiset sosiaalivaltiolliset paradigmat unohdetaan. Voi tietysti olla että kansallisvaltion loppumisen jälkeen rakennetaan EU tason sosiaalihuolto. EU tasolla saatetaan siirtyä jonkinlaiseen kansalaispalkkaan. Mutta jos se on verorahapohjaista niin se tulee vaikeaa sillä isot firmat eivät enää maksa veroja ja suuret valtiolliset toimijat on yksityistetty. Tämä on yksi tapa kaataa kansallisvaltio. Asiat kun rahoitetaan verotuloilla niin niiden katoaminen markkinoiden hyvinvoinnin hyväksi saa aikaan yleisen infran rappeutumisen ja sosiaalisenhuollon kuoleman. Maahan hyökkää teoria joka muokkaa tilan sopivaksi markkinoille. Kansallisvaltion ainoa funktio ja ainoa syy miksi sitä enää pidetään pystyssä on se että saadaan troijan hevonen sisään. Globaali markkinatalous tarvitsee yleistä infraa mutta on haluton maksamaan niistä. Näin verotaakka jakautuu epätasaisesti ja kansalaisen valitukset ovat turhia sillä uusi kolonialistinen valta on ottanut haltuun kaiken. Alistetun on pakko integroitua tai tapella. Mutta silti "kuluttaja on kuningas" sloganit valtaavat tajuntamme ja kvasitodellisuus jyllää. Maailman uuden kolonisaatioverkon tapahtumat vievät rahaa ja valtaa pois valtioilta ja siirtävät sitä yksityisiin taskuihin. Samalla ongelmat joita tämä aiheuttaa kasaantuvat valtioille mutta rahaa ei ole hoitaa niitä. Näin tärinä verkossa keskittyykin siis valtioiden ympärille ja erilaiset maansisäiset ryhmittymät saadaan tappelemaan keskenään vaikka tärinän pitäisi aktualisoitua kapitalistisissa solmukohdissa, esimerkiksi veroparatiiseissa. Maailmanyhteiskunta taantuu siis maailmanmarkkinayhteiskunnaksi jossa kaikki mitataan rahassa. Markkinaoikeisto ratsastaa valtiossa ambivalenteilla retoriikalla jossa koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeimpiä, mutta samalla avaavat ovet uusliberalismin ristiretkelle ja hajoittaa näin maata sanojensa alta. 

Teorian voimaa analysoitaessa vastaan tulee historia. Voimme huomata että kun 1500-1600-luvuilla julkisen mielipiteen esiimarssi alkoi ja despoottiset kuninkaat ja feodaaliherrat joutuivat siirtymään sivuun, niin yleisen mielipiteen konstruktorit olivat pieni markkinaporukka, sen ajan kauppiassääty, porvarit. Totta kai ajanjakso erosi omastamme paljon, mutta teorian siemenet laskettiin silloin. Tämän pienen porukan markkinapoliittiset näkemykset siis muodostuivat yleiseksi mielipiteeksi vaikka yleinen mielipide, "tavallisen"kansan mielipide, olisi ollut jotain muuta. Uusilla omistajilla olikin siis oikeus julkiseen sanaan ja oikeus käyttää järkeään julkisesti. Uusi teoria sanoi että kaikilla on oikeus nousta omistavaan luokkaan ja näin ollen yleisen järjenkäytön piiriin. Mutta jos tämä teoria ei kiinnostakaan kaikkia, mitä jos joku ei haluakaan omistavaan luokkaan? Se ei ole mahdollisuus, sillä uusi peli tekee omistamisesta päämäärän ja ilman sitä oikeutusta mihinkään ei ole. Kun jokin ajatussysteemi konstruoi subjektia näin pitkän ajan ja sitä tykitetään lehdistön ja sosialisaation kautta satoja vuosia niin siitä vapautuminen on raskas prosessi. Uusia lakeja koskien yksityisomistamista, kauppaa ja pääomaa alettiin kirjoitella ja säätää. Eli periaatteessa Kansalla ei koskaan ole valtaa ollutkaan. Näin ollen veritas non auctoritas facit legem ei toteudu vaan lain tekee valta, symbolit ja valtaa käyttävän osan intressit. Onkin siis outoa että lain määrittää yksi etuluokka vaikkakin kaikkia sitovan lain tulisi olla yleisjärjellinen, objektiivisesti luotu, yleinen hyvä. Mutta totuuden luonne onkin kimuratti asia, sillä totuus yleensä määrittyy etujen mukaan. Kuinka asioista yleensä tulee totta? Esimerkiksi talouden nykyiset tendenssit eivät ole luonnonlakeja vaan 1500 luvulta alkaneen teorian osasia. Jokainen totuus konstruoi aikakautensa subjektin ja ihminen käsittää itsensä tuon totuuden mukaan. Olio on siis objekti jonka aika subjektivoi. Tässä kohtaa emme tietenkään kokonaan halua tuhota subjektia ja vapaata tahtoa sillä toisinajattelijoita on ollut aina, mutta he muodostavat marginaalin, sosiaalisen anomalian joiden sanat yleensä kaikuvat kuuroille korville. Mutta sekin on suunniteltua kuten uuden TTIP-sopimuksen kanssa jonka uutisoinnissa on tarkoitus "sopimusneuvotteluiden alussa rajata keskustelua tiedottamalla myönteisesti siitä, mistä TTIP:ssä on kyse, sen sijaan, että lähdetään puolustusasemista selittämään, mitä TTIP ei ole". Näin uusi riistokapitalistinen pääoman kasaantumisteoria kolonialisoi olion ja sen elämän. Uuteen valtaan on alistuttava tai tapeltava. Asiat pitäisikin asettaa julkiseen keskusteluun ja yleisen hyvän järjen konstruoiman keskustelun alaiseksi, esimerkiksi paikallisissa kansanäänestyksissä. Nykyään päätös tehdään suljetuin ovin ja poliitikko tuleekin julkisuuteen vain esitelläkseen päätöksen ja sanapelien voimalla muokkaamaan kansalaisen käytöksen sopivaksi uuteen teoriaan. Esimerkiksi ulkoasiaministeri sanoo että aikoo viedä "maansa" sotilasliittoon, mutta suurin osa kansasta ei tätä halua, niin mitenkä voidaan silloin asettaa lause että "Aion viedä maani sotilasliittoon"? Hänhän edustaa kansaa ja kansan mielipidettä. Julkisuutta ja yleistä mielipidettä ei siis ole vaan se tehdään. Yleinen mielipide on oikeastaan 1% eliitin mielipide siitä kuinka asioita tulisi hoitaa ja he tietävät mitä kaikki ihmiset haluavat. Tietyin väliajoin järjestetyt vaalit luovat kuvan massademokratiasta. Tuona yhtenä päivänä jokainen on tärkeä ja kansan mielipide merkitsee. Sen jälkeen yksilö taannutetaan takaisin kulutusyksiköksi. Julkinen kansan mielipide saattaa olla mutta se ei hallitse. Poliittisten mielipidemittausten tehtävä onkin noukkia poliittisesti aktiivisten kansanosan mielipiteitä ja toiveita ja niistä aineksista rakentaa kieli- ja sanapeli, koodi, joka näennäistyydyttää julkisen mielipiteen halut ja kyseisen sanapelin avulla saada julkinen mielipide vastaamaan jo lukkoonlyötyjä poliittisia linjauksia. Tämä kaikki on kuitenkin kontigenttia ja vastassamme on siis kontigentti teorian kolonialismi, Thomas-teoreema. 

Kun tulevaisuus on siis lopetettu ja varmuus tapettu ja kun jo joissain tapauksissa jo toisessa sukupolvessa seistään heikoilla jäillä niin on aivan sama alkaa vaikka tanssimaan. Tanssiminen voisikin tässä tapauksessa olla altruistista kollektiivista toimintaa joka pelittää kaikilla muilla säännöillä paitsi markkinataloudellisilla. Onko siis olemassa päämäärää? Ehkä jonkinlainen naturalistisontologinen, mutta emergentin järjen luoma oleminen on ei-teleologista ja siis päämäärä elää hetkessä ja on riippuvainen vallitsevasta teoriasta jota pelitetään. Luonto luultavasti suuntaa staus quoon mutta ihminen ja järki mihin haluaa. Kaikki voisivat tällä hetkellä makailla riippumatoissa ja poltella erilaisia sätkiä. Töitä voitaisiin tehdä siellä täällä muutama tunti tai robotisaatio voisi hoitaa senkin ja se mitä tuotetaan jaettaisiin tasan. Mutta tällä hetkellä asia on päälaellaan. 90% ihmisistä raataa kuin hullut jotta 10% voi maata riippumatossa. Olemisen ja todellisuuden eteneminen ja miten se toteutetaan riippuu siis vallitsevasta teoriasta ja siitä kuka sen on tehnyt vallitsevaksi, ja siitä kuka määrää totuuden. Elämme maailmassa jossa totuutta ei tulkita vaan se asetetaan. Nykyteorian puitteissa moraalisuus onkin siis dekadenssia, anarkiaa. Sillä teoria liputtaa kylmää individualismia kollektivismin sijaan. Esimerkiksi kaupunkikommuunit ovat hyvä tapa taistella teoriaa vastaan. Maalle perustettavat kommuunit peltoineen ja eläimineen ovat hyvä tapa ruveta omavaraisiksi ja kun talossa on monta ihmistä pitämässä sitä pystyssä niin työn määrä per pää vähenee radikaalisti. Mutta asumismuodon tulisi olla omistava, sillä silloin kun on kyseessä oma talo niin asennoituminen sen kunnossapitämiseen on aivan eri kuin vuokralla ollessa. Mutta isonkin vanhan talon saa maalta kohtalaisen halvalla ja kun on monta maksajaa niin taakka pienenee. Erilaiset viljely ja muut ruoankasvattamisprojektit ovat myös hyvä tapa tanssia jäällä. Jokainen keksii varmasti tapoja olla osallistumatta, mutta pää-asia on ettemme anna teorian sitoa itseämme kontigenttiin kolonialismiin.   

-O